Rehtori

Rehtori

Etsimme
REHTORIA
Suomen suurimpaan käsityö- ja muotoilukoulu Näpsään Tampereelle

Taito Pirkanmaa ry on käsityöalan toimija, joka ylläpitää monipuolista käsityötaidon osaamista, vahvistaa itsetekemisen kulttuuria ja kantaa vastuuta käsityön kulttuuripääomasta.

Taito Pirkanmaa on järjestänyt käsityön taiteen perusopetusta jo 30 vuotta. Nyt etsimme käsityö- ja muotoilukoulun vetovastuuseen ja kehittäjäksi luovasti ajattelevaa mutta silti jämäkästi hallinnollisia lankoja käsissään pitävää rehtoria.

Taito Pirkanmaan Käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä toimii 11 paikkakunnalla ympäri Pirkanmaata. Oppilaitoksessamme opiskelee noin tuhat lasta, nuorta ja aikuista. Näpsän kehittävä yksikkö sijaitsee Tampereella Tammelassa, jossa rehtori pääsääntöisesti työskentelee.

Valittavalla henkilöllä tulee olla soveltuva korkeakoulututkinto. Rehtorin tehtävässä vaaditaan taiteen perusopetuksesta annetun lain (633/1998) mukainen kelpoisuus. Tutkinto on mahdollista suorittaa myös työn vastaanottamisen jälkeen. Taito Pirkanmaa noudattaa palkkauksessa neuvonta-alan työehtosopimusta. Rehtorin työparina työskentelee apulaisrehtori.

Työ edellyttää kykyä hahmottaa isoja asiakokonaisuuksia ja uudistaa koulutuksen opetussisältöjä. Hyvät verkostoitumis-, viestintä- ja esimiestaidot ovat työssä onnistumisessa välttämättömiä. Lisäansioksi luemme työkokemuksen taiteen perusopetuksen parissa ja tapahtumien tuottamisesta ja toteuttamisesta.

Taito Pirkanmaa tarjoaa sinulle työn käsityöalan näköalapaikalla, kivat työkaverit ja motivoituneet oppilaat. Työ tulee ottaa vastaan elokuun alussa 2020.

Hakemus, cv ja palkkatoivomus tulee lähettää 3.5.2020 mennessä toiminnanjohtaja Tuula Ruusumaalle, tuula.ruusumaa@taitopirkanmaa.fi. Lisätiedot sähköpostilla tai p. 050 680 18.


Klarna Checkout
kauppiaan tiedot