Roosa nauha -keräys

Roosa nauha -keräys

Sovellus

 

Käsityöllä kerätään varoja rintasyöpätutkimukseen

Roosa nauha –lankavalikoima on kasvanut ja uusi ohjevihko ilmestynyt

 

Käsityön tekijät ovat mielellään mukana erilaisissa hyväntekeväisyyskampanjoissa. Omin käsin tehty tuote tuntuu läheiseltä ja siksi Roosa nauha -villasukat ovat saavuttaneet suuren suosion jo kahtena syksynä, kun Taitojärjestö on ollut mukana Roosa nauha -keräyksessä. Rintasyöpä koskettaa montaa naista itseään tai ainakin lähipiirissä ja siksi mukana olo keräyskampanjassa käsityötuotteen kautta tuntuu tärkeältä.

 

Roosa nauha -neulelangat ja ohjevihkot ovat Taitojärjestön erikoistuotteita, joilla kerätään varoja Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen. Tänä syksynä lankavalikoima kasvaa konepestävän sukkalangan lisäksi myös paksumpaan 100 % villalankaan. Ohjekuvastossa on malleja lapasiin, sukkiin ja myös vauvaneuleisiin, peittoihin ja perinteiseen kypärämyssyyn. Lisäksi myynnissä on värikkäitä sukkapuikkoja ja vaaleanpunainen Kerä-heijastin. Kaikkien tuotteiden myynnistä osa lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.

 

Syksyn 2015 Roosa nauha -hyväntekeväisyyskampanjassa ovat mukana kaikki taitoyhdistykset ja Taito Shopit. Taitokeskuksissa ja Taito Shopeissa myydään 22.9.2015 alkaen Roosa nauha –lankoja ja ohjekuvastoja. Lokakuun aikana järjestetään erilaisia kutsuvieras- ja yleisötapahtumia sekä kädentaitopajoja ympäri Suomea. Paikallisten syöpäjärjestöjen kanssa järjestetään myös tapahtumia. Helsingin CraftCornerissa on kolmen viikon ajan yleisölle avoin Roosa nauha –kahvilaolohuone, jossa järjestetään teemapajoja ja asiakkaat voivat istahtaa nauttimaan kahvia ja tekemään käsitöitä keskellä kaupunkia.

 

Facebookin Roosa nauha –villasukka sivulla yleisö voi käydä lataamassa kuvia neulomistaan sukista tai vaikkapa kertoa kokemuksiaan kampanjasta. Yhteistyö Roosa nauhan kanssa sopii hyvin Taitojärjestön kestävää ja vastuullista kuluttamista toteuttaviin arvoihin.

Roosa nauha -tuotteet verkkokaupassa

 

Roosa nauha -lanka ohjeita PDF muodossa

Aalto-kynsikkaat

Aalto-kynsikkäät

Korpi-lapaset

Korpi-lapanen

piparminttu_makuupussi

Piparminttu-makuupussi

Kotoisa_n

Kotoisa

Aikaisempien Roosa nauha -keräysten mallistoa

Tulosta alla olevien sukka ohjeiden lisäksi ohjesivu, josta löydät yleiset ohjeet sukan eri kohtiin.

elefantti_n

Elefantti

Marketta_n

Marketta

toivo_n

Toivo

Tulppaani_n

Tulppaani

tipla_n

Tipla

Puisto_n

Puisto

Ohjesivu

Ohjesivu

Inkeri.jpg

Inkeri

Jooga.jpg

Jooga

Rose_heart.jpgRose heart

romanssi.jpgRomanssi

Uni_ikkuna.jpgUni-ikkuna

Aika.jpgAika

Iida.jpgIida

 

Sovellus

Klarna Checkout
-kauppiaan tiedot